lauantai 6. heinäkuuta 2013

KELLOLIIKKEESSÄ LOMAILLAAN!

Kelloliike on kaksi viikkoa kesälomalla. Edelliskesän kokemusten perusteella suljimme kelloliikkeen taas kahdeksi viikoksi, kuten viime kesänäkin. Näin saamme kaikki ihan oikeaa lomaa.
Pelkkä kellosepän lomailu jo heikentää palvelumme tasoa jonkin verran ja mehän tarjoamme "pohojalaasella vaatimattomuurella vain priimaa" (isäni on kotoisin eteläpohjanmaalta)!

Loma on lomaa, vasta kun pääsee irti kodin ja työn rutiineista. Tänäkin vuonna lähdemme purjehtimaan pariksi viikoksi. Matkan suuntaa ei ole vielä päätetty; seurailemme säätiedotuksia, tuulen suuntaa ja sen mukaan mennään. Ajatuksena on ollut Helsinki mutta katsotaan...

Ensimmäinen lomapäivä alkoi Motivuksen Pacessa: Hiki virtasi 45 minuuttia, aah.
Sen jälkeen tein pienen täydennyksen lomavaatetukseen ystäväni Tiinan TIGOssa, Yliopistonkatu 8-10. Torilta, Sorrin tontista löytyivät vihannekset, joten kotimatkalla oli polkupyörän korissa, jumpparepussa ja takatarakalla täyttä.
Tuoreista vihanneksista syntyi mm. kaalipataa, johon löytyi jääkaapin perältä vielä muutama lusikallinen viime kesäistä puolukkahilloa.

Meillä on kotipihalla navetta ja siinä vanha pihasauna, jota lämmittelen tässä samalla. Aito-kiuas on kertalämmitteinen ja löylyt ovat parhaimmillaan vasta muutaman tunnin kuluttua hiilloksen sammumisen jälkeen.

Lomaan kuuluu reissaamisen lisäksi dekkarien lukeminen. Tällä hetkellä luen Camilla Läckbergin tuotantoa alusta. Kesän uusin Läckberg on vielä hankkimatta.

Palvelemme taas maanantaina 22.7.2013 klo 10.00.
Aurinkoista ja rentouttavaa kesää kaikille!

Ai niin, alkuviikosta kelloliike oli on the road. Pystytimme Pop up-storen Platinoron energisten naisten kanssa Harjattulaan,  golftapahtumaan, jossa oli mukana yli 90 innokasta naista.



1 kommentti:

  1. Oikein aurinkoista ja leppoisaa lomaa!
    Tuo lapsuudesta tuttu sauna tarjoaa kyllä maailman parhaimmat löylyt :-)

    VastaaPoista