torstai 27. maaliskuuta 2014

KESÄAIKAAN - IHANAA!

Vihdoinkin on taas aika kääntää kelloa kohti uutta kesää!
Ensimmäiset päivät sen jälkeen eivät ole helppoja - aamuisin on taas hämärää ja uni maistuisi vielä herätyskellon soidessa. Mutta on se sen arvoista - tietää, että aurinkoa ja valoisaa riittää taas monta kuukautta.

Milloin Suomi siirtyi kesäaikaan ensimmäisen kerran?
Kuka keksi kesäajan? Vastauksia löytyi taas helposti Suomen Kelloseppäliiton tiedotteesta: www.kelloseppäliitto.fi
Tässä muutama ote tekstistä:
"Kun ihminen siirtää ehkäpä lukuisiakin kellojaan pian kesäaikaan, hän manipuloi aikaa. Alun perin muutaman vaikuttajapersoonan leikkimielisenä pohdiskeluna syntynyt ajatus valoisan päiväajan pidentämisestä 1700–1800-luvuilla konkretisoitui nopeasti osassa maailmaa ensimmäisen maailmansodan aikoihin".


"Kesäaika otettiin kokeilujen jälkeen käyttöön monessa Euroopan maassa vasta 1980. Suomessa kesäaika on ollut käytössä vuodesta 1981".

Toivottavasti Kelloseppäliiton julkaisuvapaat tiedotteet ylittävät uutiskynnyksen jossain paikallisista lehdistämme.


Suomen ensimmäisenä Kellojen päivänä 29.4.2014:
Kellonvaihtoviikot jatkuvat maaliskuun loppuun asti!
Kierrätämme veloituksetta ja oikeaoppisesti tarpeettomat,  rikkinäiset -käymättömätkin- rannekellosi. Saat kierrätykseen toimittamisesta hyvitykseksi  30€ - 60€ ostaessasi uuden SEIKO rannekellon.
Kelloseppämme Antti on aina paikalla pajassaan ja palvelee paristonvaihdoissa tai muissa pienissä kello-ongelmissa ihan odottaessa. Kellojen huolto- tai korjaustarpeen arviointi on maksuton.
Onko tukka hyvin - näkyykö kello? Lauantaina jokainen rannekellon ostaja saa kaupanpäälle hiustenhoitotuotteen. Löydetään yhdessä ranteeseesi uusi, pukeutumistasi korostava rannekello SEIKO, FOSSIL, CASIO tai LEIJONA valikoimastamme. Erä Fossil-rannekelloja erikoishintaan!
Kellot harrastuksena. Turustakin löytyy laaja kelloharrastajien joukko. Tervetuloa juttelemaan kelloharrastajan kanssa klo 12-14. Miten ja mistä ostetaan, kellon arvo ja arviointi, hyvät kelloharrastajien forumit,  jne.
Tarvitsetko apua kellosi siirtämisessä kesäaikaan? Poikkea kahvilla ja tuo kellosi. Laitetaan kello kesäaikaan odottaessa. Ota ohjeet mukaan, jos ne ovat saatavilla.
Hyvä pulla, parempi mieli! Tutustuessasi mallistoihimme tai odotellessasi vaikkapa pariston vaihdon valmistumista maistuu varmasti pullakaffet.

NÄHDÄÄN LAUANTAINA, TERVETULOA.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti