perjantai 21. maaliskuuta 2014

KELLOJEN PÄIVÄ 29.3.2014

Terveisiä täältä kotisohvalta. Ja miksi täältä, niin parasta ennen - päiväykseni oli kahdeksan vuotta sitten, kun täytin 40 vuotta. Nyt jouduin pieneen leikkaukseen, ei onneksi mitään vakavaa.

Kelloliikkeen palvelusta vastaavat Antti, Seija ja Tapsa. Paperityöt hoituvat helposti täältä kotisohvaltakin. Ja tämä oleilu on antanut myös perspektiiviä kelloliikkeen arkeen - on aikaa miettiä joku asia ihan loppuun asti. Ja huomata, kuinka likaiset ikkunat täällä kotona on!

Kelloliike Salonen on Suomen kelloseppäliitto ry:n jäsenliike. Tammikuussa 2014 kelloseppäliitto sai uuden puheenjohtajan, kellomies Joona Vuorenpään. Ja se kyllä näkyy ja kuuluu. Kelloseppäliitosta on tullut nuorekkaampi ja kiinnostavampi jo muutaman toimintakuukauden aikana. Kiitos Joona ja muut aktiiviset toimijat muutoksen taustalla.
Esimerkiksi Seppien sauna - osallistun heti, kun saan kyydin Helsinkiin:)

Uudistunut kelloseppäliitto on lanseerannut kevääksi kellojen historiaa ja käyttöä korostavan tapahtuman, Kellojen päivän. Se osuu nyt ja tulevaisuudessa kesäaikaansiirtymistä edeltävään lauantaihin. Kelloseppäliiton jäsenille päivä tarjoaa mukavan "alustan" ja mahdollisuuden rakentaa keväinen kellopäivä. Mitä se sitten kenelläkin sisältää; Kelloliike Salosen kellojen päivästä kirjoitan tarkemmin ensi viikolla.

 "Tämän päivän maailma ja ajanmittaus pyörivät atomikellojen, kvartsikellojen sekä mekaanisten kellojen rytmittämänä.
Itsestäänselvyytenä pidetty aikaa mittaava laite ja aika kuitenkin liittyvät yhteiskuntien kehitykseen satojen ja jopatuhansien vuosien jänteellä".
(Lainaus kelloseppäliiton lehdistötiedotteen alusta.)

Muistathan, että kellonvaihtoviikot jatkuvat maaliskuun loppuun asti!
Kierrätämme veloituksetta ja oikeaoppisesti tarpeettomat,  rikkinäiset -käymättömätkin- rannekellosi. Saat kierrätykseen toimittamisesta hyvitykseksi  30€ - 60€ ostaessasi uuden SEIKO rannekellon.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti