keskiviikko 8. elokuuta 2012

Takaisin kouluun

"Back to school" kuulostaa ja näyttää paljon mediaseksikkäämmältä.
Mutta se on tosiasia, että myös koululaisten ja opiskelijoiden lomat lähestyvät loppuaan.

Kelloliikkeessä syksyn ja koulujen alkaminen näkyvät tulevien ekaluokkalaisten vierailuina. Jännitys on käsinkosketeltavaa, kun jutustelu siirtyy tulevaan kouluun ja uuteen opettajaan.
Pienen ekaluokkalaisen äiti ja isä ovat saanet ensimmäisen kellonsa samaan aikaan, koulutaipaleen alussa. Se ostettiin Kelloliike Saloselta vuonna jotain. Kuten myös uuden ekaluokkalaisen isovanhempien ensimmäinen kello; jollei ekaluokkalaiselle, niin ainakin rippilahjaksi.

Syksy tuo kelloliikkeeseen myös isompien koululaisten vanhempia. Kesä on ohi ja perheen nuoriso pitää saada kouluaamuina ylös sängystä. Herätyskellohyllystä etsitään sitä kovaäänisintä piippaajaa tai pärisijää, jossa ei ole torkkupainiketta.

Menin ekalle luokalle Puolalan kansakouluun vuonna 1972.
Ensimmäisen kelloni sain saman vuoden jouluna. Joulupukki toi lahjaksi punarannekkeisen Leopard-kellon, jonka taakse oli kaiverrettu H-M H, 24.12.1972. Se on edelleen laatikossani mutta ranneke on vaihtanut mustaan. Vedin sen ja se lähti heti käymään ja on 40 vuotta vanha!!
Enpä olisi silloin arvannut, että jonain päivänä minäkin myyn punaisia rannekelloja pienille ekaluokkalaisille.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti