maanantai 23. heinäkuuta 2012

Lomalta paluu

Tänään oli loman jälkeisen elämän ensimmäinen työpäivä.
Ihanat asiakkaamme eivät olleet unohtaneet kelloliikettä, vaikka olimmekin kaksi viikkoa lomalla.
Asiakkaita oli jonoksi asti, päiväkahvikin jäi juomatta.

Kahden viikon loma sujui mukavasti ja rentouttavasti mastollisessa "kesäasunnossa", mikä liikkui eri puolilla Ahvenanmaan ja Turun ihanaa saaristoa. Helle ei alkanutkaan samaan aikaan lomani kanssa. Lämpötila pysytteli aurinkoisinakin päivinä alle 20 asteen. Tuulensuojaisessa, aurinkoisessa paikassa istuskellessa kesä oli täydellinen ja tuli hiki. Uiminen jäi todella vähiin.
Talven pimeisiin iltoihin jäi monta hauskaa hetkeä muisteltavaksi. 

Jotta paluu arkeen ei olisi ollut ihan mutkaton, kelloliikkeen wc-pönttö ja vesiputken sulku alkoivat vuotaa. Onnea oli mukana rutkasti, koska oli todella pienestä kiinni, että aamuinen töihin paluu olisi tarvinnut tehdä soutuveneellä...

Viikossa on loman jälkeisestä virkeydestä huolimatta myös haikeutta. Kuopukseni täyttää 18 vuotta. Torstaista lähtien meidän perheessä on vain aikuisia. Taidan olla tosi vanha mutta rentoutunut lomaltapalaaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti