keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

VARMA KEVÄÄN MERKKI

Varma kevään merkki on Kelloliike Salosen kellonvaihtoviikot.
Taas laitetaan pöytälaatikoihin kerääntyneet kellot kierrätykseen koko maaliskuun ajan.
Hyvitämme mistä tahansa, käymättömästäkin rannekellosta jopa 100€ ostaessasi uuden rannekellon.
Kampanja on ns. EKOTEKO: Poistamme täällä kelloliikkeessä kelloista paristot ja akut ja toimitamme kellot oikeaoppisesti kierrokselle eteenpäin. Tavalliset paristot lähtevät Italiaan, akut ja litiumparistot ongelmajätteeksi. Ja asiakas saa oikeaoppisesta kierrättämisestään hyvityksen ostaessaan uuden rannekellon.

Tänä vuonna kellonvaihtoviikot näkyvät ja kuuluvat ihan eri tavalla kuin aiempina vuosina.
Mainonnan ja markkinoinnin maailma elää suuressa murroksessa, johon Satakunnantien varrella sijaitsevan kivijalkaliikkeenkin on mukauduttava.
Aiempina vuosina vahvasti käytössä ollut sanomalehtimainos vaihtui tänä keväänä paikallisradiomainokseksi. Bongaa mainoksemme Radio Auran Aalloilta tai Radio Melodialta! Radion lisäksi kampanjoimme Facebookissa. Ja tietenkin kotisivuillamme. Kelloliikkeen katukuvaan painatettiin uusi seinäkangas ja A-ständiin uudet mainokset. Ja ikkunaostoksillakävijätkin on huomioitu. Lisäksi kellonvaihtoviikot koskevat nyt kaikkia edustamiamme kellomerkkejä - ennen oli vain SEIKO. Jännityksellä seuraamme muutoksen vaikutuksia.

 


Lauantaina 28.3.2015 vietetäänn toista kertaa kansallista KELLOJEN PÄIVÄÄ! Siihen päivään on luvassa ihan oma, eritynen ohjelmansa Siitä tarkemmin viikon kuluttua.

Kevät on jo pitkällä - oli jo helmikuussa. Hiihtäminen jäi vähiin. Lintukiikarit on kaivettu esiin. Kuntosaliharrastus Mentor Gymissa jatkuu edelleen, salibandya unohtamatta. Yrittäjän ammattitutkinto on loppusuoralla. Uutena juttuna kevääseeni tuli Senioritepsiläisten jäsenyys. Joulukuussa mittariini tärähtää 50 vuotta, joten sovin porukkaan erinomaisesti!

Nyt paistaa aurinko ja ikkunat on pesty ulkopuoleltakin.
Narsissit on kaivettu oven viereen ruukkuihin.


.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti