torstai 10. tammikuuta 2013

UUSI VUOSI 2013

Hyvää uutta vuotta kaikille. Yrittäjänä toimiville tai sitä aloittelevilla (Tiina) toivotan kaupallista uutta vuotta.
Joulu tuli ja meni ja vei meikäläisen "mehut" mukanaan mutta nyt ollaan taas täysillä mukana!

Kelloliikkeessä on tavarat laskettu ja kirjattu eli inventaario tuli tehtyä. Viime vuoden aikana kellopöydille "oleilemaan" jääneet rannekellot yritetään saada liikenteeseen TAMMITYHJENNYKSEN avulla.

Viime vuonna järjestimme samanlaisen tempauksen eli kolmen päivän ajan myytiin kaikki rannekellot vähintään -30% , -50% ja -70% alennuksella ja se sai aikaan mukavan säpinän.
Samanlaista lattialiikennettä odotamme tänäkin vuonna. Lauantaina, tammityhjennyksen päätöspäivänä,  tarjoamme asiakkaille pullakahvit ja yllätyslahjan!


Yllätyslahja!












Kellojen käsittelyssä olen siirtynyt uudelle levelille (numeroa en tiedä): Kellosepän sairastuttua tuli pakkotilanne eli opettelin rannekkeiden lyhentämisen. Nyt homma sujuu jo melko sutjakkaasti; olenhan vanha työkalujen käyttäjä pyörätuolien ja muiden parissa työskennelleenä. Välineiden koko vaan on hieman erilainen.  Paristojen vaihtoakin kokeilin vanhoihin, hävitettäväksi jätettyihin kelloihin, mutta naarmujen määrä kellon takakannessa ei  vielä vastaa kelloliikkeeni laatuvaatimuksia ;) Siinä hommassa "suutari pysyköön lestissään"... toistaiseksi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti