lauantai 9. kesäkuuta 2012

Seinäkellon rukkaus

Rukkaus on ihan oikea sana, "kellokielessä". Muistan kuulleeni sanan ennenkin, siis ennen kelloliikkeen aikaa, ja arvelin sanan olevan lyhenne tai väännös jostain muusta sanasta. Sanan tarkoituksesta ei ollut hajuakaan. Rukkaus on suomenkieltä ja tarkoittaa minkä tahansa kellon käynnin säätämistä.

Seinäkellon rukkaaminen on asia, jota kysytään kelloliikkeessä lähes päivittäin. Asiakkaat tiedustelevat puhelimitse syytä kellon virheelliseen käyntiin ja neuvoja tilanteen korjaamiseen. Koska näköpuhelimet eivät ole vielä yleistyneet, ei auta, vaikka asiaa selitettäessä kädet käyvät. Syntyi idea videon valmistamiseen ko. aiheesta. "Opetusvideo" valmistui osaavien nuorteni avustuksella ja siirtyi You Tubeen. Kelloliikkeen Seija antoi kauniit kätensä yhteisen hyvän käyttöön.

Kun mekaaninen seinäkello, sellainen jossa on heiluri, ei käy aikaa, edistää tai jätättää, voi sen käyntiä yrittää säätää. Sitä säädetään heilurin linssin (se pyöreä lätyskä) alapuolella olevasta ruuvista. Kun ruuvia kääntää alaspäin, kellon käynti hidastuu. Kun ruuvia säätää ylöspäin, kellon käynti nopeutuu. Siis ihan loogista! Ruuvia käännetään  todella vähän kerrallaan, puhutaan milleistä.

Jos siis mekaaninen seinäkello edistää tai jätättää, löytyy rukkausohje jatkossa kotisivujemme kelloseppä-sivulta. Kun mekaaninen ranne- tai taskukello ei pysy ajassa, on sen rukkaaminen kellosepän hommaa.


2 kommenttia:

  1. Hyvä ohje nuora kaikille joilla on seinäkello itsellä.

    VastaaPoista
  2. Mutta onko ohjeessa kuitenkin hämärää? Mielestäni siinä mutteria kierretään myötäpäivään, vaikka sanotaankin kierrettävän vastapäivään. Oikeaan tulokseen kuitenkin pääsee, kun tekee niin kuin videokuvassa neuvotaan. :) Eli kiitos neuvosta!

    VastaaPoista