keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

LOMAILUA HERNEKEITOSSA

Loma alkaa!
Enpä muista milloin lomaltapaluu olisi tuntunut näin ihanalta.
Kiitos siitä kuuluu kelloliikkeen seinällä olevalle ilmalämpöpumpulle.

Sain nauttia tänäkin kesänä  kahden viikon lomasta. Kesäsää helli meitä koko ajan  auringonpaisteellaan, lopuksi jo hieman liikaakin.
Lomailimme purjeveneellä saaristossa. Ensimmäinen lomaviikko oli tuulinen, tehtiin kesän nopeusennätyskin. Toisella viikolla tuuli vain sen verran, että liikkumistamme saattoi vielä sanoa purjehtimiseksi. Silloin asteita oli lämpömittarissa yli kolmekymmentä, kuten myös aurinkovoiteessa suojakertoimia. Hiki triiskasi ja iho punotti iltaisin. Ja vaikka oltiin merellä, ei uimaan voinut mennä: Paitsi jos uskalsi uida hernekeitossa. Voi sitä sinilevän määrää!! Ensimmäisellä viikolla ystävämme Markus käytti sanaa raparperikiisseli - mutta viime viikolla tilanne muuttui hernekeitoksi. Sitä ei osannut kuvitella, milllaista sotkua oli kilometri toisensa perään, ennen kuin sen näki itse.Valokuvat antavat vähän tuntumaa aiheeseen. Voi meidän saaristoamme!!


"Raparperikiisselli"
"Hernekeitto"











Kaunistakin oli - Jurmo ilta-auringossa.

Kelloliikkeessä on jo virittäydytty syksyyn.
Koulujen alkuun on valmistauduttu kellovarastojen täydennyksellä. Koululaisten perheissä päivitetään herätyskellot ja seinäkellot helpottamaan arkea. Ja ilokseni on todettava, että vahvan kännykkäkauden jälkeen koululaiset saavat ja haluavat myös rannekellon, josta on helppo opetella ajan katsomista.

Vihdoinkin saimme myyntiin upeita turkulaisen Platinoron valmistamia FightBack-hopeariipuksia (sh. 200€). Taustalla on turkulaisen Pekka Hyysalon koskettava ja voimaannuttava tarina vammautumisesta ja kuntoutumisesta. Koru on upea lahja ja sopii niin nuoreen kuin jo kokeneempaankin kaulaan. Jokaisen korun hinnasta leijonanosa menee hyväntekeväisyyteen eli FightBack-toimintaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti