tiistai 6. toukokuuta 2014

3 VUOTTA, 1 VIIKKO, 1 PÄIVÄ

Tänään on kulunut tasan kaksi vuotta ja yksi päivä siitä, kun aloitin tämän blogin. Tarkoitus oli tehdä postaus jo eilen, vuosipäivänä, mutta jotenkin se vaan jäi muun touhun keskellä tekemättä.
Maanantai päivä tarjosi mukavaa, keväistä hässäkkää kelloliikkeeseen ja ilta vierähti erittäin antoisasti Raision Timalissa. Noin kuukausi sitten aloitin Timalissa yrittäjän ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen. Ja kyllä on ollut mielenkiintoista ja avartavaa. Kiitos siitä kuluu opettajallemme Markku Mobergille ja uusille koulukavereille, jotka ovat useiden eri alojen yrittäjiä tai yrittäjäksi aikovia.

Mutta sitten vielä siihen, että miksi otsikko on tuo, mikä on?
Se on aika, jonka olen toiminut uudella urallani kelloliikkeen "puikoissa".  Aika on kulunut nopeasti niin kuin kelloliikkeessä saattaa olettaakin ;) Tapasin tänään Prisman kassajonossa entisen työkaverini ja hän kysäisi siinä kassien pakkaamisen ohessa, että olenko ollut tyytyväinen alanvaihtoon? Olen.

Palaan vielä tähän itse blogiin sen verran, että sen kaksivuotisen historian aikana luetuin postaukseni on ollut "Seinäkellon rukkaus", hyvänä kakkosena tulee "Rannekellon vesitiiviys". Ne ovat asiapäivityksiä ja niitä on luettu lähes joka viikko julkaisemisen jälkeen.
Eli pitäisi pysyä asiassa! Mutta kun siellä yrittäjien some-koulutuksessa opastettiin avaamaan hieman sitä yksityisyyden verhoakin. Rajan vetäminen on haastavaa, välillä vähän "verho hulmuaa".

Sunnuntaina on äitienpäivä. Kello- ja korumallistot ovat runsaimmillaan ilahduttaakseen äitejä. Ja lahjakortti on aina osuva valinta!
SEIKO: timantteja ja keramiikkaa.


Torstaina 8.5.2014 on kelloliikkeessä turkulaisen, 60-vuotisjuhlavuottaan viettävän Tammi Jewelleryn esittelypäivä. Ihka aitoa "lähiruokaa".

Ja perjantaina 9.5.2014 on koko Paletti Jewelryn timanttisormusmallisto kelloliikkeessä ja paikalla Amelie-malliston suunnittelija Sami Ovaskainen. Timanttisormus sopii erinomaisesti myös äitienpäivälahjaksi.
Tervetuloa kelloliikkeeseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti